Oletko jo shoppaillut nikotiininuuskaa netistä?

Itse en vielä ole, koska kuulin tästä aiheesta vasta ihan hiljattain. Nikotiinipussit ovat nimensä mukaisesti pieniä, nikotiinia sisältäviä pusseja, joita voidaan käyttää esimerkiksi tupakasta eroon pääsemiseksi.

Nikotiininuuskaa saa netistä esimerkiksi nikotiininuuska.fi -sivustolta, josta olen itse kaiken tietoni aiheesta toistaiseksi kaivanut. Tällä hetkellä siellä näyttää olevan sen verran hyviä tarjouksia, että pakko pistää nikotiinipussit tilaukseen välittömästi. Tavallisen nuuskan tuonti Suomeen taitaa olla menneiden talvien lumia.

Makujakin on niin monenlaisia että valinnanvaikeushan siitä tulee. Siksi tilaankin useita eri makuja että pääsee testaamaan mitkä nikotiinipussit ovat omaan makuun parhaita. Veikkaisin että menthol ja sitrus -maut ovat lähimpänä omaa.